Laskuvarjohyppääminen voi olla joskus pelottava asia, varsinkin tästä syystä että laskuvarjot koko ajan pienenee ja pienenee. Sen takia 6 heroa suomesta päätti hypätä turvallisesti ja ostaa isoja varjoja. Valitettavasti ostoksen jälkeen meillä ei ollut enää rahaa maksaa hypyistä, joten piti hypätä jostain korkeasta paikasta.
Sen takia että Petella ei ikinä ole rahaa, hän jo tiesi mistä voidaan hypätä jos meillä ei oo konetta. Päätettiin sitten mennä Kroatiaan, Italiaan ja Sveitsiin. (Kaikki tietää että Sveitsi on maailmaan halvin paikka).
Lähettiin Suomesta 7. toukokuuta Milanoon. Perillä oli täydellinen kesäsää. Vuokrattiin 2 autoa ja lähettiin sieltä Kroatiaan. Seuravaana päivänä vettä sattoi ja tämmönen keli pysy reissun loppuun asti. ( Sveitsissa kaks päivä oli 3 astetta ja jopa lunta satoi). Mutta ei se haitannut mitään koska "big balls don't freeze". Otettiin kaikki kampeet autoon ja lähettiin ekan hypyn paikkaan, Limska Dragaan - 120 metrinen silta. Eka hyppääjä oli Visa "The Rocket Man" ja Pete toimi PCA:na (eli piti apuvarjon kädessä kun Visa hyppäsi). Katse ylös, hyvä ponnistus ja………. varjo aukesi. uffff.
Toisena hyppäsi Pera. Sama juttu, katse ylös, ponnistus, varjo aukesi ja… Peten sormi poikki… (jostain syystä ). Mutta tämäkään ei haitannut mitään. Pika PCA:n vaihto ja puolalainen putkimies on jo exit pisteessä ja Juhalla on hänen apuvarjo kädessä (mun eka hyppy ja Juhan eka PCA, onneksi en tienny tätä silloin). Katse ylös, 3…2…1…GO!…………………….pinnit lähti……………….ei tapahtunut mitään vielä……………ei tapahtunut mitään vielä……………..ja varjo aukesi. JES!! Ohjaus lenkit käteen, käännös ja loppuveto. Vihdoinkin maassa.

"Voi vi**u kun pelotti!!!".
"Niin muakin!! Tää on ihan vi**n pelottavaa homma".
"Ei saa***na!".

Vielä ootettiin kun Kimmo ja Juha on hypänneet, Pete tuli hakemaan meidät, heti sairalaan, käsi kipsiin, varjot pakettiin ja takas hyppäämään. Kaikki (paitsi Pete) hyppäsi vielä kaks kertaa ja mentiin kotiin. Seuraavana päivänä eka itseaukaisu hyppy (ainakin joillekuille). Taas exit pisteessä, apuvarjo kädessä, 3..2…1…Go! Satayks, apuvarjo pois ja hyvä asento. Taas odotin ainakin 20 sekuntia ennen kuin varjo aukesi (no luultavasti oli ehkä sekunti, muttä tuntui paljon pitemmältä ). Vielä kaksi hyppyä Kroatiassa ja lähettiin Italiaan, Brentolle.
Perillä koko vuori pilvessä., muttä lähettiin kuitenkin hyppäämään. Ensin ajettiin autolla ja sitten tunti patikointia exit pisteeseen. Perillä kamat päälle ja taas Puolalainen putkimies seisoo 1300m maan yllä. Kampeet tarkastettu jo yli 10 kertaa, pinnit ok, aika lähtä jo koska muut ootelee. 3…2…1..Goooooooooo….. Sekunnin jälkeen otin liukuasennon ja katsoin alas. Voi vi**u kun mahtava näkymä. Maa aukaisee mun edessä ja mää meen sisään. UBER MAHTAVAA. Mutta maa tulee lähemmäksi ja lähemmäksi eli pitäsi avata se varjo. Heittö, pöks ja varjo lentää. Vielä 10 minuuttia matkaa laskeutumisalueelle ja taas maassa. Sydän sykkii 200 kertaa sekunnissa mutta hymy koko ajan naamassa
(Melkein) Kaikki tuli alas ja yks kaveri päätti kavellä takas (6 tunnin jälkeen oli takas kotona, mutta tämä on ihan muu tarina ). Victory-kalijat juotu ja aika mennä takas kämpille, pakata varjoja ja nukkumaan. Seuraavana päivänä taas vuori pilvessä mutta taas lähettin hyppäämään. Tällä kerralla pelotti vielä enemmään mutta hypäsin kuitenkin. (Jätkät varmasti nauraisi jos en hyppäisi, eli oli pakko ). Illalla vielä pari kalijaa ja aamulla Sveitsin Lauterbrunneniin. Perillä, kuin jo sanoin, täydellinen… syksy/talvi keli. Mutta suomalaiselle heroille ja puolalaiselle putkimiehelle ei tämmönen keli haittaa, joten taas hyppäämään.
Eka paikka - Yellow Ocean - 425 m. Eka hyppääjä seisoo exit pisteessä, hyvä ponnistus ja… etuvoltti. 5 sekuntia hiljaa ja varjo aukaisi ja muutama sekunti sen jälkeen turvallisesti maassa. Nyt pelotti ihan oikeesti…

Seuraava hyppääjä… Marek Puolasta.

"No niin Marek, nyt tiiät mitä ei kannata tehdä…"
"Kiitos vinkistä…"

Mutta kamera oli päällä, ja maahenkilö maassa eli piti hypätä taas. 5-6 sekuntia vapaata, varjo auki ja heti maassa. Uff… Mutta tälle päivälle varmasti riittää.
Seuraavana päivänä taas ylhällä samassa paikassa, ja vettä sattoi KOVASTI. Mutta oltiin jo siellä niin hypättiin. Lasku kuitenkin oli aika hullu. Menin vähän pitemmäksi kuin aatelin, joten piti hypätä aidan yli tielle. Autot pysähtyy tiellä ja puolalainen putkimies juoksee varjon varassa ja hyppää aitojen yli takas pellolle. Varmaan ei tapahdu joka päivä… Mutta kaikki hengissä. Koko varjo märkä eli ei hypätä enää tänä päivänä.
Lauterissa hypäsin vielä Gimmelwaldista ja Meiringenista, yhteensä 5 hyppyä Sveitsissä ja 13 koko reisussa.
Oli mahtava reissu ja ens vuonna varmaan uudestaan. Vielä muutama kuva alhaalla.

–Marek

Silta Kroatiassa

Ois hyppykeli

Brento

Lauterbrunnen

Meiringen

Illalla Baarissa

Lauantaina 15.5.2010 kerhollamme tehtiin jälleen historiaa:

Lentäjämme Tapio Koskela lensi nimittäin aamulla puoli kahdentoista aikaan 1000. hyppypokansa! Pokalla oli tuolloin kohtuullisen täyttä, mutta sopu sijaa antaa: kunniapokalla hyppääjinä oli Ville Vehkaperä ja Tuomo Vehkaperä, lentoaikaa pokalla kertyi 8 minuuttia.

Alla kuva onnellisesta lentäjäherosta Strömmerin ostamien jäätelön ja shamppanjan (no okei, kuohuviinin, mutta shamppanja kuulostaa vaan paremmalta) kera.

Vielä lisätäkseni:

Video Skydive Empuriabravan Xmas-Boogeista löytyy nyt myös Youtubesta! Käy ihmeessä katsomassa! Mittaa videolla noin 9min40sek ja meininki sitäkin kuumempaa

http://www.youtube.com/watch?v=jEWk9UUZmYA

Team Vehkaperä otti ja lähti perinteikkäästi (kait kaksi kertaa putkeen on jo perinne?) jouluksi lämpimämpään paikkaan hyppäämään ja suuntasi kohti Euroopan suurinta hyppykeskusta eli Empuriabravaa.

Jouluisin järjestettävä Xmas-boogie on kansainvälisesti tunnettu tapahtuma muun muassa seuraavista syistä:

- NELJÄ konetta, joista 2 Twin-Otteria, yksi Pilatus Porter ja yksi Beech 99 (Kingair) eli maailman nopein hyppykone

- Free load organizing for FF by Babylon and FS. Tämä tarkoittaa siis ilmaista koutsausta sekä flätsissä että freeflyssä

- Tombola, eli paikallinen uudenvuoden arvonta, jossa tänä vuonna palkinona muun muassa valjaat, päävarjo, Vigil, Sonicin suitti, Tonfly CC1 kamerakypärä, ilmaisia hyppyjä, ilmainen Beech 99 poka, mittareita, härpättimiä ja kaikkea muuta hyppäämiseen liittyvää, sekä läjä alennuskuponkeja varjovalmistajille

- Jokailtaiset bileet DZ:n omassa Skybarissa sekä päivän kooste DVD:llä

Tänä vuonna säät suosivat enemmän kuin tarpeeksi. Hyppäsimme Tuomon kanssa 11 päivää putkeen - parhaana päivänä 8 hyppyä. Muutamana päivänä tymä tuli vierailemaan puoleksi päivää ja yhtenä päivänä hypättiin aamulla vain kaksi pokaa. Tuolloin ylätuulet exit-korkeudessa oli noin 70kts (36m/s) ja vielä 3000 jalan korkeudessa yli 45kts (23m/s). Ensimmäinen Twin-Otter poka joutui kokonaan viereisille pelloille ja meidän pokastamme, jossa oli vain yhdeksän henkeä,  viisi pääsi kentälle, neljä pellolle. Tämän jälkeen hyppytoiminta laitettiin jäihin loppupäiväksi Parin ensimmäisen hyppypäivän jälkeen meille valkeni koko Xmas-Boogien hienous ja ihanuus. Olimme aamun ensimmäisellä pokalla ja kappas kehveliä: Vincet Reffet (hallitseva moninkertainen freeflyn maailman mestari Babylonin tiimistä) tulee luoksemme ja kysyy, että “mitäs ajattelitte hypätä?”… Tässä vaiheessa olimme siis Tuomon kanssa lähdössä hyppäämään 2-way head-uppia, jonka kuultuaan Vince tokaisi: “no hyvä, mää tuun mukaan, hypätkää silleen ihan normisti ja katsotaan mitä tapahtuu, pidetään kivaa!”

Ideana tässä Babylonin tarjoamassa freefly load organizingissa oli, että he hyppäävät meidän kanssa, kuvaavat hypyt ja hypyn jälkeen pidetään yhteinen de-brief tilaisuus, jossa Babylonin hemmot näyttävät tekemiämme virheitä ja opettavat jokaiselle henkilökohtaisesti videonauhaa hyväksikäyttäen hyppyä uloshypystä vapaaseen ja aina purkuun saakka. Hyppäsimme kaikenkaikkeaan yli 10 hyppyä Babylonin koutsaamana, jäseninä mukana olivat Babylonista Vince ja entinen kuvaaja Steff. Hyppyjen teemana oli Head-down exitit, mahaltaan head-uppiin siirtyminen, turvalliset purkutavat, liukuhypyt selällään ja lopuksi vielä hyppäsimme 4 hyppyä tracingiä eli suomalaisittain kulmaa. Hypyt olivat äärettömän arvokkaita kokemuksia ja jokainen hyppy opetti suunnattomasti. On mahtavaa huomata, kuinka itse ilmalennon aikana voi oppia järjettömiä määriä, kun koutsi antaa käsimerkkejä koko ajan hyppääjille, mitä tehdä ja miten parantaa omaa asentoa. Lisäksi muutamalla hypyllä mukanamme kävi maailmankuulu hyppääjähero Tim Porter (15 000+ hyppyä), joka tunnetaan pääsääntöisesti ilmakuvauksestaan.

Tällä kertaa olimme päättäneet myös hieman tutkailla Empuriabravan ympäristöä tarkemmin, olihan reissu jo neljäs itselleni kyseisessä paikassa. Vuokrasimme auton Barcelonan lentokentältä jo tulopäivänä ja tämä osoittautui erittäin mukavaksi ratkaisuksi. Kiertelimme autolla Empun lähimaastot, joista mainittakoon lähikaupungeista Roses, Castello Empuries, Cadaques (taiteilija Salvador Dalin kotikylä). Lisäksi kävimme tutustumassa Empurian laakson ympäröiviin vuoriin (Pyreneet) ja kävimme jopa Ranskan puolella syömässä päivällistä. Alue on Suomen kohtuullisen latteaan maastoon tottuneelle silmiä hivelevää. Vuoret alkavat suoraan merestä ja pikkuisissa poukamissa sijaitsevat pienet kaupungit ovat huikea näky kapeilta ja mutkaisilta vuoristoteiltä katsottuna.

Mitä koko reissulta sitten jäi käteen? Tietenkin Empuriabravan kaksi hyppykauppaa tuli koluttua useampaankin kertaan läpi ja ostoslista ei ole lyhyt. Hyppäsimme hyvin rauhalliseen tahtiin ja silti tilille kertyi 35 hyppyä 4km:sta, joista edelleen yli 10 kappaletta oli Babylonin kanssa hypättyjä. Vapaapudotus aikaa kertyi lähes 40 minuuttia ja kokemuksia sitäkin enemmän. Tunsin itse kehittyneeni noina kyseisinä 11 päivänä milteimpä enemmän kuin koko kuluneen hyppykauden aikana Suomessa. Ja se on mielestäni kyseisen paikan taika. On sanomattakin selvää, että Empuriabrava kutsuu meitä jälleen - aivan toinen kysymys onkin, että milloin…

Alkaa taas olla se aika vuodesta, kun jokapäiväinen hyppytoiminta alkaa olla pikkuhiljaa takanapäin. Tarkoittaa tällöin sitä, että videomiehillä on ollut hieman aikaa tarkistaa vuoden satoa ja arvioida kuluvaa kautta. Tänäkin vuonna haaviin on sattunut videopätkä jos toinenkin, joka toivottavasti nostaa hymyn huulillemme vielä tulevinakin vuosina. Vuoden tähänastisista pätkistä on kerätty pienimuotoinen teaser, joka löytyy sekä facebookista, että youtubesta.

http://www.youtube.com/watch?v=VpaXpBN2CLU

Hyppykausi ei kuitenkaan lopu vielä tähän, vaan vieläkin on monta kuukautta aikaa kerätä huikeaa materiaalia, jota saamme sitten ihastella kauden päätteeksi!

Blue Skies!

-vehkis

Hypittiin tonnin pokia 7kpl Tämän viikon uudet oppillaat pääsivät hyppään ekat hyppynsä!!

Saunominen ja kelin teko jatkuu edelleen.. huomena perustetaan telttakylä ulos. Leiri avattiin hieman sateisissa merkeissä, mut menoa se ei haittaa.

Boogie video Day 1, on valmis ja ahkerassa käytössä auditoriossa samantien

“A Vehkis robi loda mu… bo umi, robi loda mu… bo lubi to, robi loda mu… jakie to jest piekne… …”

Tänä vuonna Skydive Oulu järjestää juhannusboogien Oulunsalossa! Tapahtuma järjestetään juhannusviikon torstaista sunnuntaihin.

Lisäksi pieni aiheeseen liittyvä videon pätkä:

http://www.youtube.com/watch?v=Pf0h7c1gzy8

Blue skies!

-vehkis

Keliä odotellessa on kaikenlaista pikku aktiviteettia mm. varjonpesua ja luuppien tehtailua.. sekä toki kaikenlaista pikku paperiduunia

Pääsiäisen hypyt painottu aikalailla sunnuntaille, mut pokia tuliki sitten 15kpl silloin, ei paha! Lauantaina käväs neljän pokan keli ja nyt maanantaina ootellaan iltapäivälle aukkoa pilvimössöön.

Hyppytoiminta on saatu mukavasti käyntiin tälle kautta!!

Kautta ei ole ehtinyt vielä kauaa olla, mutta silti kameraretkujen tallenteisiin on sattunut jo jotain spektaakkelimaista (no ei nyt sentään…) matskua, joten tässäpä pieni maistiainen siitä!

http://www.youtube.com/watch?v=OmnlIwP9Yjw

Näin ennen hyppykauden alkua ehdittiin kerhotiloissamme häärätä vähän erilaista koulutusta. Nimittäin etelän herot laskuvarjopakkaajat Jussi Sistonen ja Matti Pahikkala saapuivat Ouluun pitämään varavarjonpakkaajan kurssia neljälle innostuneelle oppilaalle. Kurssille osallistuivat Skydive Oulusta Hannu Konola ja Ville Vehkaperä, Kemistä Henry Vähätaini ja Rovaniemeltä Sauli Sarre. Lisäksi kurssilla apulaiskouluttajana toimi meidän kerhomme tuleva kalustopäällikkö Aki Sormunen.

Kurssin aikataulutus oli vähintäänkin kohtuullisen rankka. Perjantaina aloittelimme teorialla, 17.45-21.00. Tähän kuului muun muassa ilmailumääräysten kertausta, varavarjonpakkaajan vastuut ja velvollisuudet, hieman mahdollisista jatkokouluttautumisista ja lopuksi kävimme läpi kurssille annetut ennakkotehtävät. Luonnollisesti hommaan kuului myös hiemaan toisiimme tutustumista ja hyvää härskiä huumoria ja “sitkumä vedin”-juttuja (tai tässä tapauksessa oikeastaan “sitkumä pakkasin”-juttuja)

Lauantaina sitten alkoi itse action. Päivä alkoi yhdeksältä ja aamupäivällä tarkasteltiin pakkaajan työvälineitä, varavajon käytön jälkeistä tarkastusta ja muutenkin kaluston tarkastamista. Sitten päästiin itse asiaan. Allekirjoittaneelle kertyi päivän aikana kuusi varavarjon sisäpussiin sujauttamista (eikä muuten oo mikään “heitänpä sen nyt tuohon säkkiin” hommaa ), cypres-luupin teko ja seitsemän punostuskertaa. Sitten kello alkoikin olemaan jo yhdeksän huiteilla illalla. Olimme siis paiskineet töitä kellon ympäri. Koko päivään mahtui kaksi 15min taukoa ja ruokailu tapahtui ns. “lennosta” eli tilasimme ruuat ja söimme ne pakkausharjoittelun välissä, kun aikaa riitti.

Ainakin itselläni oli sunnuntaiaamuna herätessä semmoinen tunne, että eilen oli tehty jotain. Perselihakset ja reidet olivat tulessa, lisäksi selkä oli hieman jumissa kaikesta maassa kyykkimisestä. Anyway, kerholle taas yhdeksäksi ja homma pakettiin. Aamu aloitettiin taas pienellä punostusharjoittelulla, itselleni niitä kertyi kaksi kappaletta. Sen jälkeen aloimme sulkemaan reppujamme ja taas vaihteeksi hiki alkoi virrata otsalta. Suljin kaksi kertaa oman Wingssini ja kerran Hannun Atomin. Tämän jälkeen vuorossa oli taas syönti “lennosta”, jonka jälkeen hieman taas käytännön esimerkkiä - tällä kertaa päävarjon toimintakunnon tarkastamisesta ja kolmirengaslukkojen kiinnittämisestä.

Seuraavaksi vuorossa oli se kaikkien pelon sekaisin tuntein odottama teoriakoe, joka oli kouluttajien mukaan “miltei mahdoton läpäistä” Noh, tässä vaiheessa ehkä voi sanoa, että koe ei ollut niinkään haastava, kun oli vaan tehnyt ennakkotehtävät kunnolla ja pitänyt hieman korvia höröllään kurssin aikana. Teoriakokeen jälkeen alkoi käytännön pakkaustaidon näyte. Tavoitteena oli siis pakata varavarjo alusta loppuun asti itse, ilman minkäänlaista ohjeistusta. Kun varjo oli saatu pakettiin, niin kouluttaja tuli ja avasi paketin ja pakkauksen toimivuus tarkastettiin. Edelleen teoriakoetta sivuten, kaikki kurssilaiset saivat myös tämän vaiheen hyväksytysti läpi eli jokainen varjo olisi auennut ja pelastanut epäonnekkaan hyppääjän

Kurssi oli siis läpäisty ja onnittelut löysivät myös väsyneet kurssilaiset. Kurssin jälkeen meidän tulee vielä pakata 15 ns. harjoituspakkausta toisen varavarjon pakkaajan valvovien silmien alla, ennenkuin voimme anoa SIL:ltä varavarjonpakkaajan kelpoisuutta.

Kaikkineensa kurssi oli erittäin hieno kokemus ja opimme valtavasti niin varavarjon pakkaamisesta kuin ylipäätään kalustosta ja sen ylläpidosta. Paljon opittiin, mutta vielä on paljon enemmän opittavaa edessä. Toivottavasti nyt vaan saisi piakkoin niitä harjoituspakkauksia kohtuullisen määrän alle, että touchi säilyy ja homma rokkaa!

Kiitoksia vielä kaikille, jotka tekivät kyseisen viikonlopun mahdolliseksi! Erityis kiitos vielä Jussille ja Matille, jotka jaksoivat vääntäytyä etelän helteistä tänne kylmään ja hyiseen Pohjolaan. Lisäksi haluaisin vielä kiittää Skydive Oulua ja kaikkia sen jäseniä, kun saimme kerhotilat käyttöön viikonlopun ajaksi ja meitä ei häiritty kurssin aikana!

Blue Skies!

-vehkis