Tässä laadukkaampi kuva uusista oppilaskamoista. Ekat koepakkaukset tehty, eikä vaatinut (paljon) hikeä/kyyneleitä. Eiku testaileen!
Edit: ESS testannut muutaman paketin Kemissä, toimivat 
|
Uudet oppilasvarjot ovat saapuneet kerholle ja VOI ETTÄ NE ON HIENOT!!! Parempia kuvia tulee piakkoin, tässä ensimmäinen…
Tänään ihmeteltiin kerhon viereisellä pellolla uutta upeaa kuumailmapalloa! Kuvia löytyy galleriasta. Lauantai-illan viimeisellä pokalla Hannu Konola sai hypättyä koehyppynsä tyylikkäästi läpi, joten pian saadaan juhlia uutta C-kelpoisuutta! Sunsetloadilla Hannun valvonnassa olivat Mika, Katri ja Ville. Hyvä Hannu! Vaikka itse kurssin kävin jo muutama viikko sitten, pääsin hyppäämään vasta eilen lauantaina. Olisipa hyppytoimintaa joskus Pattijoen lentokentälläkin! Mieli virkeänä edellisillan tupareista herään kaverin luona Ylivieskassa jo ennen seitsemää, jotta ehtisin toisen raahelaispioneerin Janin kanssa vielä samana aamuna Ouluun. Reilun tunnin ajon jälkeen vuorossa on pikainen aamupala kotona ja taas menoksi. Oulunsaloon saavumme kymmenen jälkeen. Pääsemmekin onnekkaasti heti seuraavalle pokalle! Kerhotalolla haalarit päälle, kypärä, lasit ja korkeusmittari valmiiksi ja radio vielä kokeilun jälkeen mukaan. Tässä vaiheessa ei jännitä - fiksumpien pakatessa varjoja tulee käytyä läpi päässä koko hyppy vielä kerran. Koneeseen päästyäni alkaa vatsaa jo hieman kutittaa, jos nyt en muuten olekaan hermostunut. Korkeusmittari näyttää hetken lennon jälkeen kilometriä ja kohta ovi onkin auki, tielaitoksen haalareihin pukeutunut sankari kasvot kohti tuulta ja lupa hyppymestarilta saatu. Vaikka ilmavirta säikäyttää ja jalkaa saa aluksi mallata astinlaudalle tarkkana kuin porkkana, streevalle kiipeäminen ja siinä pysyminen osoittautuu yllättävän helpoksi. Päästän itseni ilmavirtaan ja irrotan otteen streevasta. X-asento, satayks, satakaks, hups, jokin nykäisee kättäni takaviistoon! Varjo lentää ja niin minäkin, vaan en aivan oppikirjan malliin. Vasen käteni on kiinni punoksissa ja punokset kierteillä sen ympärillä: varjo lähtee poraamaan vasemman kautta alaspäin. Yritän parhaani mukaan repiä kättäni irti, mutta ilma ja 260 neliöjalkaa lentävää kupua pitävät ranteen tiukasti otteessaan. Koukkupuukkokin käy mielessä, mutta onneksi hetken käsiä ja punoksia leviteltyäni kierteet aukeavat kuin itsestään ja saan revittyä kätenikin irti. Loppu meneekin mallikkaasti, vaikka oman sijainnin määrittäminen onkin aluksi hankalaa. Onneksi radiosta saaduin ohjein laskeutuminenkin onnistuu loppuvetoineen enkä osu mihinkään maata kamalampaan. Tekisi mieli hypätä toisen kerran heti perään, mutta seuraava ponnistus kohti ensimmäistä kelpoisuusluokkaa saa odottaa iltaan saakka. Toinenkaan hyppy ei vielä tunnu rutiinilta. Kaikki sujuu kuitenkin neitsytlentoa paremmin, vaikkei loppukuvion suunnittelu menekään vielä ihan nappiin. Tyytyväisinä - ja väsyneinä - suuntaamme Fiatin nokan takaisin kohti Raahea. Kärpänen on purrut: nyt tarvitsee vain odottaa seuraavaa Oulun-reissua ja toivoa pilvetöntä taivasta. Jihuu, eka hyppy takana! Olipas aika jänskää! Koneessa nousun aikana olo oli yllättävän rauhallinen ja päässä pyöri repeatilla mitä teoria jaksolla oli opetettu. Lentsikan ovi auki, ensimmäinen ovelle ja ulos. Kylläpäs tuulee, kun ovi on auki! Kohta radiosta alkaa kuulumaan “ykkönen vasen”. Hyvä juttu, Jaskalla siis oli lentävä kupu Jokunen minuutti myöhemmin lentokoneen pörinän seasta kuuluu “Ovelle!” käsky ja perään “Mene!”. Siitä alkoi taiteilu kohti streevan päätä kovassa tuulessa. Johan on vinkka! Korvissa suhisee, lentokone pörisee, taivas ja maa vilisee.. Mutta no hätä, kaikki on selvää mitä pitää tehdä, kiitos hyvän opetuksen! Streevan päässä onkin sitten yllättävän helppo roikkua kun asento on aerodynaamisempi. Vilkaisu koneeseen, kukaan ei huido joten ei muuta kuin katse siipeen, kädet irti yhtäaikaa, X asento ja laskenta alkaa. Korvissa suhisee mutta jostain syystä tämä ei otakaan mahanpohjasta! Taidan olla jo sen verran “sooseissa” ettei mikään tunnu enää kuin hauskalta. “Plam!” ja varjo on auki, mutta kah kun on kierrettä. Mutta potkujumppa ilmassa on hyvää liikuntaa, ei kun pyörimään. Kun kierteet on pois, alkaakin radiosta jo kuulua “kakkonen oikea”. Jee, tässä sitä vaan lennetään Kello näyttää 300m.. Myötätuuliosa! Perusosa! Ja finaali! Oho, eihän tuo korkeus laskekaan niinkuin piti, siinä meni nurmi ja siellä oli Jaska varjonsa kanssa ja minä vain liitelen. Männikköä edessä, kurvataanpas sievästi vasemmalta ohi. Hiekkakuoppa, tuohan näyttää hyvältä! “Jalat yhteen” kajahtaa radiosta. Mennäänpäs hitunen oikealle ettei osu isoon jorpakkoon, kylläpäs maa tuleekin nyt vauhdilla vastaan! “Vedä” sanoo radio ja minähän vedän, tumps vaan jalat tulee hiekalle ja kierähdys perään. Hehee, maassa ollaan! Ja onpa hieno fiilis, olipahan siistiä! “Mihin tässä Olutta enää ikinä tarvii jos voi hyppiä” kysäisen Villeltä. “No, voi hypätä ja sen jälkeen juoda olutta” Ville tuumaa neuvokkaana, kuten aina. Niin; kahvia, olutta, hyppyjä.. Siihen listaan se taitaa mennä, ei pelkästään harrastukseksi
Tandemhyppytehdas saatiin viikonloppuna käyntiin, kun Korhosen Pete hyppäsi seitsemän tandemia Esa Sakon toimiessa kameramiehenä. Ilmeistä päätellen tyytyväisiä asiakkaita riitti! Minna Kiviniitty sai kunnian olla viikonlopun ensimmäinen tandemasiakas. Hypyn jälkeen Minna istutettiin kerhon koneelle kirjoittelemaan blogiin fiiliksiä hypystä. Olo taisi olla siinä vaiheessa hieman sanaton:
Meikäläisen tarina. Pari viikkoa sitten törmäsin katri tyttöseen ihan sattumalta ja se puhu palio hyppäämisestä. Mun massua tietysti kutkutti ajatus sellaisesta ja äispälle siit mainitsin, mutten sen enempää aatellu et oikeesti semmonen ois mulle mahollista toteuttaa… No eipä menny kauaa ni äiskä soitti et kurssi alkaa perjantaina. Mä olin ihan et mitä.., täh, häh, ja taisin juosta vessaan(paitsi tytöt ei oikeesti tee niin). No siitä sitä lähettii kurssille sitte. Pari päivää liikaa teoriaa päähän eikä enää tajunnu mistää mitää… Olin iha tööt, enkä uskonu itteeni yhtään et voisin selvitä hypystä hengissä…No aattelin et jos jotai sattuu ni seon sit tarkotettu:) Koitti sunnuntai päivä ja maha oli tietty sekasi heti aamusta. Oli ni perkuleen tuskallista oottaa monta tuntii et pääsis jo hyppään ku ei pää kestäny jännitystä. Kentällä hengattiin ja meikä tärisi ihan täysil ja oisin vaa halunnu huutaa et mäen perkele tuolta hyppää! mut olin vaa hiljaa ja koitin nätisti hymyillä:) No sitte koneeseen oli kuiteski aika mennä. Siin vähä helpotti ,eikä vaa ajatus enää kulkenu et ois jotai voinu aatella…. Vaa sit ku ovi aukastiin ja mun ois pitäny pihalle mennä ,ni enhän mie meinannu sinne pikkutyttönä päästä ku se tuuli oli niiii järkyttävän kova, etten osannu yhtää semmosta oottaa. Hirveen väännön jälkee sain kuiteski jalan ulos. sit ku olin menos kokonaa pihalle, ni eiköhän meikäläisen suojalasit ala räpättään naamalla(NO HUHHUH!) Siinä mä sit niitä hetken aikaa takas päähän hakkasin ja kapusin streevan päähän….. Ja se hetki oli niiiin paras! Vitsi ku mä siit pidin vaa kiinni ja jalat roikku ilmas ni mä niin nautin siit hetkest ku mä oikeesti sain vaa päästää irti…. tsiuuuuuu… siis ei jumalauta sitä tunnetta! niin paras!!! niiin uskomaton tunne! päästää vaa irti…….. No siin sit laskeskelin viiteen ja katoin varjoo. Pari kierrettä, jotka lähti melkee itsestään ja vähä piti pumpata ilmaa tunneleihin. Kaikki kävi sairaan nopeesti ja järkyttävä paniikki päällä. Missä mä ooon??? olin ihan pihalla enkä nähny laskeutumispaikkaa. olin jo satavarma et mut on puotettu tahallee jonnekki ihan muualle (kiitti vaa kaverit,heh) … no sit et okei tos se on ja mite mä sinne pääsen ja ainii paljoko korkeus ja oho pitäs vissii ohjatakki ja olikoha täs jotai muutaki mitä piti…. sekavaa… eipä siinä, korkeel ei tajunnu ollenkaa et ees liikkuu tai laskeutuu. Laskeutumiskuvio kai meni ihan ok, mut ku finaalis olin ni olin nii varma et kuolen just ku jysähän siihen maahan…tuntu et maa hyökkää päälle ( niinku katri sano) mut sit se tyyppi (tais olla ville) huus et vedä, ja sit se vauhti va yhtäkkii pysähty. täh. kevyesti maahan ja oikein leuhka kaatuminen:) No maas olin ja sit se varja otti vähä ilmaa ja meikäläinen raahautu vähä peräs mut sit osasinki jo pysäyttää sen. Siis mä olin maassa ja hengissä. Ei perkele sitä tunnetta!!!! Piti pikkasen tuulettaa!! järkyttävä tärinä ja heikko ja vaikka mikä olo, vaa se et olin oikeesti hypänny ja kaik oli menny hyvin!!! maailman paras tunne ikinä!!!!HUHhhuh Parin tunnin perhosten lentelyt mahassa ja sit uudestaan:) Tääl mie nyt kotona istun enkä malta oottaa et pääsen uuestaa. Ooottakaas vaa, mä tuun joku kaunis päivä! Ja iso kiitos Villelle ja Katrille ja tietty kaikille, ootte ihan parhaita! Rakkauvella Tilla tyttönen HUH!!! ja WAU!! eka hyppy nyt takana (11.7.07) ja olo on aivan uskomattoman mahtava. Mä tein sen! Aluksi kerholla oli kauheaa häslinkiä. Kaikilla kiire ja paljon, mitä piti vielä tehdä lisäksi oli paljon porukkaa, kun oli lehtimiehet Raahen Seudusta, paljon tuttuja katsomassa ja olihan meitä ensikertalaisia hyppääjiäkin kahdeksan. Tilanne siitä vähän rauhottui, kun varjonpakkaus siirrettiin hyppypaikalle. Sitten vain miestä koneeseen. Mä olin sitten viimeinen tänään, joka hyppäsi viimeisen ensimmäisen hypyn. Mutta vielä koneeseen menessäkään ei jännittänyt(?). Kolmen päivän kurssi takana ja nyt pitäisi hypätä niin luulin, että kyllä se jännitys/paniikki iskee, mutta ei. Ensimmäisen kerran vähän jännitti, kun koneen ovi avattiin, olin ensimmäinen hyppääjä ja piti aloittaa siirtyminen ulkopuolelle. Tuuli oli kova ja piti puristaa tosi lujasti. Sitten vain irti ja laskeminen. Varjo aukesi ja muutama kierre lähti helposti. Ei muuta kuin ohjailemaan kohti maalipaikkaa, samalla seuraillen korkeutta. Muutamia ohjeita tuli ja sitten “jalat yhteen” ja “veto”. Maassa taas! Ja heti tekisi mieli uudestaan. Hyppy oli aika äkkiä ohi. Kaikki oli paljon helpompaa, kuin mitä odotti etukäteen. Uskomatonta miten sitä muistaa kaikki asiat mitä on opetettu, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Kiitos kuuluu tietenkin kaikille mahtaville kouluttajille/hyppymestareille! Kaikilla meni tosi hyvin, eikä kenellekään sattunut mitään töppejä (toisin kuin…). Hienoa oli, vaikka ekakerralla ei maisemia juuri ehtinyt ihailemaan (ja en nähnyt konetta…). Seuraavaa hyppykeliä odotellessa…
|
Tällaisessa luonnollisessa humalassa on varmasti tosi hyvä idea alkaa kirjoittamaan blogiin, mutta tätähän se Katri käski tehdä joten mitäpä sitä hyvä oppilas muuta kuin tottelee 
Kadutaan sitten viikon päästä!
