Laskuvarjohyppääminen on Suomen yleisin yleisilmailun muoto harrastajamäärillä mitaten. Kuten useat urheilulajit, myös laskuvarjourheilu jakautuu useaan alalajiin, joita suoritetaan niin vapaapudotuksessa kuin varjon varassakin. Vapaapudotusnopeus vaihtelee suuresti harrastetun lajin mukaan. Liitopuvulla hypätessä pystynopeus voi olla alle 50km/h, normaali putoamisnopeus mahallaan on noin 200km/h ja freeflyingissa puolestaan nopeus voi kohota jopa yli 300km/h. Suomessa tyypillinen hyppykorkeus on 800 metrin ja 4000 metrin välillä.

Monille sana ”laskuvarjo” tuo mieleen vanhanaikaisen puolipallon muotoisen varjon, mutta tosiasiassa pallovarjoja on enää lähinnä sotilaskäytössä. Nykyaikaiset siiven malliset laskuvarjot saapuivat siviili-ilmailuun 1980-luvun tienoilla ja nykyään kaikki siviilihyppäämisessä käytetyt varjot ovat ilmalla täyttyviä tunnelirakenteisia liitovarjoja. Nykyteknologian ansiosta laskuvarjot ovat yhä entistä turvallisempia ja suorituskykyisempiä. Varusteiden ja hyppääjien taitotason kehittymisen myötä laskuvarjoilusta on tullut paitsi vauhdikas harrastus, myös monimuotoinen MM-tasolla kilpailtava urheilulaji.

Laskuvarjoharrastuksen aloittaminen on helppoa – ilmoittaudu vain alkeis- tai tandemkurssille ja koe hyppäämisen huuma! Kokeneet hyppymestarit toimivat kouluttajina uran alkumetreillä, oppilasvaiheessa. Ensimmäisen itsenäisen hyppääjän luokan voit saavuttaa pakkolaukaisukoulutuksessa 31 hyppysuorituksen jälkeen. Tuolloin taitosi, asenteesi ja kokemuksesi riittävät turvalliseen itsenäiseen hyppäämiseen. Useille hyppääjille yhdessä hyppääminen on lajin parasta antia, mutta samalla lajin monipuolisuus antaa mahdollisuuden vaativaan yksinhyppäämiseen ja jatkuvaan kehittymiseen. Enää taivaskaan ei ole rajanasi!

Tervetuloa taivaalle!

                                                                                                                     (Kuva: Ville Vehkaperä)