Olemme kevään ajan tarjonneet Oulun Korkeakoululiikunnan sporttipassilla laskuvarjohypyn alkeiskurssia todella edulliseen 220 euron hintaan. Hyppykurssille lähteminen on iso päätös, ja lopullisen päätöksen tekeminen kestää monesti pitkään. Siitä syystä jatkoimme tarjouksen aikaa kesäkuun puolelle. Näin moni epäröivä voi tehdä päätöksen kurssille lähtemisestä kaikessa rauhassa. Tarjous päättyy kuitenkin 10.6.2016, joten toimi nopeasti!

 

Voit ilmoittautua mille tahansa kauden 2016 kurssille, kunhan ilmoittautuminen on perillä perjantaina 10.6.2016 mennessä. Kurssimme alkavat aina perjantaina kello 18.00 ja kestävät sunnuntaihin saakka. Perjantai-iltana käydään läpi teoriaa, lauantaina jatketaan teorialla ja käytännön harjoituksilla. Sunnuntaina kerrataan asioita, suoritetaan tarvittavat kokeet ja kelien salliessa hypätään ensimmäinen hyppy!

 

Tulevat kurssimme alkavat seuraavina päivinä:

10.6.2016
1.7.2016
15.7.2016
5.8.2016
19.8.2016
16.9.2016
7.10.2016

Voit siis vapaasti ilmoittautumisen yhteydessä valita minkä tahansa edellämainituista päivistä ja hyödyntää loistavan tarjouksemme vaikka ilmoittautuisit vuoden viimeiselle kurssille.

Alkeiskurssin hintaan 220€ sisältyy seuraavaa:

Viikonlopun kestävä kurssi joka sisältää teoriaopetusta ja käytännön harjoituksia

 

Ensimmäinen laskuvarjohyppy 1000 metrin korkeudesta (Tarjoushinta 220€ on yhden hypyn sisältävälle kurssille. Voit myös kurssin aikana valita kahden tai kahdeksan hypyn paketin. Kampanjan aikana ilmoittautuneet saavat myös näiden pakettien normaalihinnoista sporttipassilla 130 euron alennuksen!)

 

Kerhon jäsenyys vuoden 2016 loppuun saakka

 

Kerhon varusteiden, kuten haalareiden, kypärien ja laskuvarjojen käyttö koko oppilasuran ajan

 

Kaikki koulutukset, kertaukset ja kokeet koko oppilasuran ajan

 

Kannattaa tulla kurssille, vaikkei sporttipassia omistaisikaan. Kurssin normaalihinta 350 euroa on sekin jo itsessään edullisin koko Suomessa. Lue lisää alkeiskursseistamme, sekä uusin artikkelimme ”Oletko harkinnut laskuvarjohyppyä?”.  Mitä vielä mietit? Nyt on aika ilmoittautua alla olevalla lomakkeella. Tarjous päättyy pian!

 






Nimi *
Sähköpostiosoite *
Puhelinnumero *
Kurssin ajankohta *
Lisätietoja (Kerro jos sinulla on lahjakortti tai jos olet
oikeutettu alennukseen vaikkapa sporttipassilla)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *